Zoofilia Suomessa ja eläinsuojelulain kokonaisuudistus

Nykylainsäädännön mukaan zoofilia on sallittua, kunhan eläintä ei vahingoiteta. Zoofiilit eivät vahingoita eläintä (vrt. zoosadismi). Eläinsuojelulain kokonaisuudistuksen yhteydessä Suomeen kuitenkin kaavaillaan zoofilian kieltoa, kriminalisointia.

Muualla Euroopassa zoofilia on kriminalisoitu viime vuosina. Usein taustalla on ollut virheellisiä, jopa valheellisia väittämiä kriminalisoinnin tueksi. Toistaiseksi lähinnä Saksan ja Suomen zoofiilit ovat nousseet torjumaan kriminalisointia.

Suomen Eläintenystävien foorumi (SEF) on toimittanut lakia valmistelevaan toimikuntaan virallisia kannanottoja, jotka perustuvat saatavilla olevaan tutkimustietoon:
– Kannanotto 1 (4.8.2015, suomi, eng )
– Kannanotto 2 (10.11.2015, suomi, eng )

Ajankohtainen Kakkonen haastatteli kahta suomalaista zoofiilia 18.8.2015 (linkki).

YLE Puhe teki ohjelman zoofiliasta 6.10.2015, jonka yhteydessä haastateltiin mm. suomalaista zoofiiliä (linkki ). Edellä mainituissa ohjelmissa esiintyneet zoofiilit oli saatu ohjelmaan SEF:in välityksellä. Ohessa radio-ohjelman tekstitykset suomeksi ja englanniksi pikalukua varten.

Suomalainen TV-reportteri haastatteli zoofiilejä saksalaisesta ZETA-järjestöstä kesällä 2015 (linkki ). Tekstitetty suomeksi.

Zoofilian kriminalisointi olisi moraalinen kieltolaki, jolla ei olisi vaikutusta ihmisten käyttäytymiseen tai eläinten hyvinvointiin. Lakia ei voitaisi muutenkaan edes valvoa. Tieteellinen tutkimus ei tue kriminalisointivaatimusta. Zoofilian kriminalisointivaatimus tulee täten torjua, eikä sitä tule esittää osana eläinsuojelulain kokonaisuudistusta.

Vain tuomalla asia julkisuuteen ja asialliseen keskusteluun voimme edistää niin eläinten kuin ihmisten asemaa sekä Suomessa kuin muuallakin maailmassa. Jokaisen henkilökohtainen panos on tärkeä – sinäkin voit vaikuttaa! Jos vastaan tulee virheellisiä tai värittyneitä väittämiä zoofiliaan liittyen, älä epäröi pyytää niihin oikaisua. Pysy asiakeskeisenä, lisää väitteidesi tueksi lähteet ja ole kohtelias.

Suomen Eläintenystävien foorumi (SEF)
[email protected]